Uhmaikä

Nyyti on nyt selvästin päässyt pikkupentuiän yli ja alkaa mennä kohti nuoren koiran ikää. Se alkaa keksiä yhä enemmän ja enemmän omasta mielestään mukavia vinkeitä ja testailee rajojaan. Se on selvästi Niiskuun verrattuna pirullisempi pentu. Tai sitten aika on kullannut muistot. Edelleen olen sitä mieltä, että Nyyti on todella kiltti, uskoo kun kielletään, mutta nopeasti taas kiusaus voittaa ja täytyy vähän testata ;)

Kuten edellisessä Nyytiin liittyvässä postauksessa jo sanoinkin, niin muutamia esineitä ja asioita Nyyti on kerennyt tuhoamaan. Ainakin toistaiseksi tuhoaminen on ollut vähäistä, eikä noin pieni koira ihan älyttömiä saakaan aikaan. Ainahan sitä pennun kanssa jotain menee hajalle. Tämä ei siis ole meillä ongelma.

Mutta, Nyyti on keksinyt, että hän yrittää livahtaa joka välissä ulko-ovesta ulos. Ja usein siinä onnistuukin. Noin pienenä ja vikkelänä se on helppoa. Ei siinä mitään, mutta kun se ei meinaa antaa kiinni. Etupihan puolella itseäni pelottaa, että se juoksee autotielle, joten sitä ei auta lähteä jahtaamaan. "Tänne" -käskyä se ei ota kuuleviin korviinsa. Olen joutunut keksimään mitä ihmeellisimpiä houkutuskeinoja saadakseni sen takaisin sisään... Pari viikkoa sitten olimme takapihalla ja itse menin portista sisään omalle pihallemme, niin eiköhän se pikkuapina jo kerennyt livahtaa portin raosta! Naapurin noin 5 v. poika perheineen oli juuri kävelemässä pihan poikki. Nyytihän se tästä innostui ja lähti juoksemaan häntä heiluen poikaa kohti! Ja minä yritän komentaa sitä takaisin. Tuloksetta. Poika kun ei ilmeisesti ole tottunut koiriin, hän lähti juoksemaan Nyytiä karkuun. Ja Nyyti paineli perään. "Jeeee hippaa!". Poika vähän naureskeli, mutta selvästi pelästyi. Ja juoksi aika pitkän matkaa. Siinä vaiheessa pelotti, että molemmat juoksevat autotielle. Nyyti kuitenkin melko lyhyen matkan jälkeen pysähtyi ja tuli luokseni, jolloin sain napattua sen syliin ja Aaro pääsi pinteestä.. :D Onneksi hänen vanhempansa olivat ymmärtäväisiä ja naureskelivat asialle. Eihän se Nyyti pahaa tarkoittanut. Kyllä silti hävetti, ja minua jäi vaivaamaan, että säikähtiköhän Aaro pahemminkin, joten päätin käydä viemässä heidän postilaatikkoon pienen hyvityksen:

Toivottavasti Aaro nyt edes vähän ilahtui ja uskaltaisi vielä tullu katsomaan meidän pikkupirulaisapinaa :D

Onneksi meille ei ole (vielä) sattunut tämän pahempia kommelluksia. Ja itse koen tuon "innoissaan ihmisten jahtaamisen" lähinnä vain positiivisena ongelma, ompahan avoin koira :D Tottakai asia on eri siinä vaiheessa, jos jahtaamisen kohde ei tästä tykkää. Välillä pentuaika meinaa hieman koetella hermoja, mutta onhan ne pennut silti niin ♥

Miisa

#pentu #Nyyti