
A-PENTUE
ENSIMMÄINEN POWER WITHIN -PENTUE




​Naava astutettiin kahdella eri uroksella aiempien tyhjäksi jäämisten vuoksi (Borealis Ulmabess ja Thorn). Polveutumisen tulokset saatiin 19.11.2025 ja pennuista 6/6 on Thornin jälkeläisiä.
​
Pentue syntyi 12.10.2025. Vauhtia haettiin Pohjois-Suomen Eläinsairaalasta tottakai milloin muulloinkaan kuin sunnuntaiyönä. Ensimmäinen isohko urospentu oli perätilassa muiden tukkeena, jonka vuoksi synnytys ei päässyt etenemään. Kyseinen pentu ei valitettavasti selvinnyt elossa. Yhteensä 5 pentua Naava synnytti luonnollisesti oksitosiinin siivittämänä ja 2 viimeistä jouduttiin leikkaamaan synnytyksen pitkän keston vuoksi. ​Naava oli alusta alkaen hieno emä ja hoiti pennut huolella.
​
Pääsääntöisesti kaikki pennut vaikuttavat omaavan hyvin tavaraa, kaikki ovat alusta saakka leikkineet hyvin ja olleet varsin aktiivisia ruuallekin. Ne käyttävät nenäänsä erinomaisesta ja ainakin osa tuntuu saaneen isänsä maavainuisuutta, mitä niille toivoinkin. Lähtökohtaisesti pennut vaikuttavat tosi kivoilta, mutta tulevaisuus näyttää, miten ominaisuudet niihin asettuu ja mitkä on kunkin puutteet.


POWER WITHIN ACCELERATOR
TYÖNIMI: VESA KUTSUMANIMI: KALLE
Uudessa kodissa tavoitteena haku ja IGP.
​

POWER WITHIN ALL CLEAR
TYÖNIMI: KARI KUTSUMANIMI: KARI
Uudessa kodissa tavoitteena ura IGP:n parissa.

POWER WITHIN AM TO PM
TYÖNIMI: IRMELI KUTSUMANIMI: AINO IRMELI
Uudessa kodissa tavoitteena haku, jäljestys ja suojelu. Ainoon minulla on leasingoikeus.

POWER WITHIN ALWAYS PREPARED
TYÖNIMI: MAIJU/MAIKKI KUTSUMANIMI: MYRSKY
Uudessa kodissa tavoitteena ura IGP:n parissa. Myrskyyn minulla on leasingoikeus.

POWER WITHIN AGAINST ALL ODDS
TYÖNIMI: TAISTO KUTSUMANIMI: NIILO
Niilo jäi kotiin Naavan kaveriksi. Tavoitteena monitoimikoiran ura, päälajinaan haku.

POWER WITHIN AIR JACK
TYÖNIMI: MIKKO KUTSUMANIMI: HERJA
Uudessa kodissa tavoitteena ura IGP:n parissa.
SUKUTAULU
THORN
A/A, 0/0, VA0, LTV0, SP0 | IGP2, IFH1
​
​
​
​
​
​
​
​
​
​​
​
EVEN DARKER DEFIANT DELIGHT
A/A, 0/0, VA0, LTV0 | HK1 TK1
RAMSACK VAN ROKPINSCH
HD-A, ED-0
​
​
​
​
​
PAKTEM DU CHEMIN DE L'ESPÉRANCE
​​​​​​
​
​​​
​
HIGH-SPIRITED CATAJA
A/A, 0/0, VA0, SP0, LTV0 | HK3
​
​
​​​
​
RUUTIPUSSI ÄYRIÄINEN
A/A, 0/0, VA0, LTV2 | IGP3
KIMPEN VAN D'ARCEN
​
​
YUCOFARM ASHA
​​
​​​​
​
JEFF DU CAMI DE CATHERIC
​
​
LORETTE DU CHEMIN DE L'ESPERANCE
​
RUUTIPUSSI LIMPERI​
A/A, 0/0 | IP3
​
HIGH-SPIRITED AURINCO
A/A, 0/0 | IP3
​
​
UKRAINER IZ GRATZIANO
A/A, 0/0, SP0, LTV0 | FI KVA, M-19
​
RUUTIPUSSI VISTO
A/A, 0/0 | IP3